28.2.2022

Kaksiviikkoinen


Lilyn ainokainen on tänään kaksi viikkoa vanha. Se on kasvanut reippaasti ja voinut hyvin - se on ollut erittäin tyytyväinen pentu. Sen silmät alkavat olla jo hieman raollaan.

 Kuvaaminen oli taas varsinsinen haaste, kun pieni pörröpallo koittaa mönkiä joka suuntaan. Kuvissa ei olekaan rekvisiittaa vain kaunistukseksi - niillä saadaan vähän hallittua pikkuötökän liikkeitä. Onneksi tämä tyyppi on aika rauhallinen ja lopulta päättikin vain pötkötellä hetken ja ottaa nokkaunet laatikossa. Katsokaa nyt tuota pilkullista pientä nenää! 

23.2.2022

XL-poopiainen

Jotta päivitykset eivät olisi pelkkiä kuolinilmoituksia esitettelen teille ainokaiseksi jääneen kolmannen narttupennun. Sitä on kutsuttu muun muassa supermarsuksi ja XL-poopiaiseksi koska se oli muita selvästi suurempi ja vahvempi. Se painaa nyt yli 700g. Se on ollut kuten pikkupentujen pitäisikin olla: helppo. Se nukkuu, syö ja kasvaa eikä turhasta valittele. 


 

R.I.P Lilyn narttupentu

Toinenkin huonosti voinut pentu menetettiin. Eilen illalla se yritti kerran imeä, mutta ei viihtynyt nisällä kauaa. Jatkoin sen lisäruokintaa, mutta sen vointi heikkeni. Klinikalla se jo hengitti huonosti ja valitti. Ainoaksi järkeväksi päätökseksi todettiin eutanasia. Eläinlääkäri totesi, että pennulla on väärän mallinen rintakehä, liian matala. Epäili sitä syyksi pennun hiipumisen. 

Päässä on pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia. Kun on valvonut pari vuorokautta nukkuen vain vajaan parin tunnin pätkiä, on tuskin parhaimmillaan. Sitä miettii, että olisiko lattarintainen pentu voitu pelastaa esimerkiksi tukisiteellä. Että urospentukin oli itse asiassa aika saman mallinen. Mitäjosmitäjos? Miksennähnyttätäheti? Mitäolisinvoinuttehdäparemmin? Toisaalta, periaatteeni on, että elinvoimaisuutta tulee varjella, antaa luonnon tehdä tehtävänsä ja turhaa kärsimystä on vältettävä. Eivätkä pennut siltikään olisi välttämättä pelastuneet. 

Kieltämättä olo oli  ja on hieman epätoivoinen; Miksi taas epäonnistuu. Miettii, että taasko ollaan umpikujassa ja uskaltaako yrittää uudelleen. Ja ylipäänsä, miksi tätä edes (yrittää) tehdä. Sitten muistaa sen, miksi kasvatan: tahdon tarjota ihmisille yhtä upeita koiraystäviä, kuin mitä minä olen itse saanut elämääni. Kun kasvatinomistajani otti tatuoinnin koirastaan, mietin, että olen saavuttanut sitä jotain: olen onnistunut antamaan jollekulle niin merkityksellisen olennon, että hän tahtoo kantaa sitä ikuisesti ihollaan. 

Elämä jatkuu ainokaisen kanssa. Pentueen teettämiseen liittyy aina toiveita ja unelmia pelkojen lisäksi. Vaikka nyt ilmassa on lähinnä epätoivoa ja surua, on ainokaisen puolesta myös toivoa. Se on koko ajan ollut vahva ja hyvinvoiva. Emo Lily voi hyvin. 

Ja toisaalta, kuolema on aina armollinen. 
Hyvästi, pikkuiseni. 

22.2.2022

R.I.P Lilyn urospentu

 Kun pentue syntyi, oli urospentu huomattavasti muita pienempi ja luiseva. Se haukkoi henkeä, eikä aluksi meinannut jaksaa imeä itse. Lisäruokinnalla se saatiin vahvistumaan ja syömään itse pari päivää. Toissapäivänä koko pentueen paino oli noussut niukasti, joten annoin kahdelle pienemmälle pentuboosteria, jotta ne saisivat lisävoimaa syödä. Eilen aamusta kaksi pienempää ei syönyt enää itse, vaan olen lisäruokkinut niitä. Kaikki pennut ovat kasvaneet, ja narttupentukin jo imi itse nisää.

Valitettavasti urospentu kuitenkin menehtyi äkillisesti hetki sitten. Se oli haukkonut pari kertaa henkeä ja valahtanut elottomaksi. Pienin oli muita hauraampi jo alusta asti (ja tänään vain puolet isomman siskonsa painosta). Emokin jo aavisti asian muutama tunti ennen meitä ihmisiä, eikä meinannut hoivata urospentua. 

Juuri tänään otin pennuista ensimmäiset valokuvat kameralla, jotka tämän kohdalla jäävät myös viimeisiksi. Surullistahan tämä on, mutta kaikista ei vain ole eläjiksi. 

18.2.2022

Lilyn ja Dinon pennut


Ystävänpäivää vietettiin täällä hieman erilaisissa merkeissä, kun Lilyn ja Dinon pennut syntyivät. Synnytys sujui hyvin. Syntyi kaksi narttua, yksi uros sekä yksi kuollut. Pienin pennuista ei meinannut aluksi saada itse syötyä, mutta lisämaidolla se vahvistui ja on kasvanut reippaasti muiden mukana. Pennut ja emo voivat hyvin. Puhelinlaatuisia kuvia pennuista löytää jatkossa parhaiten instagramista.

Pennuista kiinnostuneita muistutan, että pennuista ei anneta vielä varauksia, mutta tiedusteluja otetaan vastaan. Nyt on hyvä hetki laittaa uudelleen viestiä, jos on yhä kiinnostunut. Vastaamisessa voi toki kestää aikansa, joten pyydän kärsivällisyyttä. Narttupennulle etsitään yhteistyökykyistä sijoituskotia. Pentueen sukutauluun voi tutustua täällä
Pennut 2vrk iässä

3.2.2022

Hei corginpennusta kiinnostunut!

 Muistuttelen teitä taas corgiseuran ABC-rotuinfosta. Se on kattava tietopaketti jokaiselle  corginomistajalle sekä roduista kiinnostuneille. Suosittelen osallistumista! Luennolla on myös mahdollista esittää kysymyksiä.

Seuraava info on 16.2.22 klo 18 Teamsissa, ilmoittautumisohjeet postauksessa.