Lilyn kolmevuotiskuvat

Kyllähän Lily täytti kolme vuotta jo kesäkuussa. Silloin taas juhlittiin Rami-veljen kanssa piknikillä. Viralliset kuvat saivat odotella, mutta nyt kun otettiin Lilyn pennun Misan puolivuotiskuvat, niin otettiin myös Lily mukaan. Pentueen jälkeen Lilyn turkki on pehmentynyt. Turkki on tiivis, mutta ei kovinkaan pitkä, joten se ei näytä kovinkaan hyvältä ellei sitä ole juuri pesty ja föönattu. Vain valokuvaa varten sitä en viitsinyt alkaa puunaamaan, joten kyllähän tuo kuolavana melkein kruunaa (puuttuvan) eleganssin!

Kesäkuulumiset -22

Misa (6 kk) ja Lily

 Eihän kesä vielä ohi ole, mutta blogi on kuitenkin ollut hiljainen, joten ajattelin kertoilla viimeisimmät (treeni)kuulumiset ja kerrata kuluneen vuoden tapahtumia. 

Eevi

Eevi tuli maaliskuussa veteraani-ikäiseksi eli täytti kahdeksan vuotta. Sillä on uutena tavaramerkkinä kuolatahra toisessa poskessa. Eeviltä poistettiin keväällä haljennut poskihammas, joten nyt kuola valuu poskea pitkin. Nam. Eevulainen on jatkanut rally-tokon viikkoryhmässä tänä vuonna. Voittajaluokan se korkkasi viime vuoden joulukuussa rotumestaruuskisoissa ja tämän vuoden rotumestiksissä, joissa oli tuplakisat saatiin kuin saatiinkin koulutustunnus RTK3. Nyt onkin ollut edessä mestariluokan liikkeiden harjoittelu, mutta kisaamaan minulla ei (tunnetusti) ole mikään kiire. Eikä se voittajaluokan tekeminenkään mitenkään kauhean siistiä suorittamista ollut, joten tekemistä riittää.

Eevi on nauttinut kesästä mm. rennosti nojatuolissa. Se on päässyt myös mukaan veneeseen nostamaan katiskoita, eikä (tällä kertaa) karannut mökkinaapuriin parempien bileiden toivossa. Kerran se nimittäin katsoi jo veneestä, että tuolla on parempi meno. Kun olimme saaneet katiskat veneestä rantaan oli Eevi jo tiessään. Naapurilaituriltahan se löytyi, hyvällä bilefiiliksellä. Fiilistä laski vähän se, että hyppy-yritys sup-laudan kyytiin menikin ohi niin, että molskahti. Lisäksi typerä henkilökunta tuli hakemaan pois, vaikka Eevin bileet oli vasta alkaneet!

Isla

Isla (7v.) jäi eläkkeelle agilitystä. Harmillistahan se oli laittaa muuten upeasti toimiva koira pois lajista, mutta pari kertaa oireilua treenien jälkeen riitti. Islahan nimittäin menee täysillä. Agility on fyysisesti haastava laji, eikä treenihallin liukkaahko pohja auta asiaa yhtään. Me ei treenata riskillä. Illi-Silli siis siirtyi rally-tokon pariin ja käy välillä mukana treeneissä. Kesäkuussa korkattiin avoimen luokan kisaura 98:lla pisteellä. Aika kivasti, kun treenattu on vähän ja Islan edellisistä kisoistakin on kolme vuotta. Nyt pitäisi keskittyä tekniikan hiomiseen ja alkaa miettiää voittajaluokan juttuja (ja kisata se RTK2). Tärkeintä on kuitenkin pitää Islan löytämä hyvä fiilis rallyhommissa. 

Islan kesän kohokohta oli varmaan päästä juhannuksena (ainoana koirana) mukaan nauttimaan grilliherkuista. Se istui (tietenkin) penkillä ruokapöydässä ja sai maistiaisensa haarukalla tarjottuna. Voi myös olla (en tunnusta), että lettukesteillä samassa paikassa se osallistui samalla tavalla ruokailuun.  Lisäksi Isla suorittaa saunomista rantasaunassa. Lauteilla se istuu vakavan ja hieman surumielisen näköisenä. Vilvoittelutauotkin se pitää luonteelleen sopivasti suoritustyylillä & vakavasti. Peseytymisen se kuitenkin jättää väliin. Löylyt se jättää väliin, jos kesäkeittiössä on tarjolla ruokaa. Silloin se jää mielummin istumaan ruokapöytään odottaen tarjoilua. 

Lily

Lily (3v.) oli mammalomalla alkuvuoden. Se palautui tiineydestä hyvin ja palaili agilitytreenien pariin Siinä riitti kartturilla kulttuurishokkia siirtyä kuin ajatuksella toimivasta koirasta takaisin lähtöruutuun. Lisähaastetta tuo se, että vedän treenejä osan ajasta samalla kun treenaa. Lily oli kyllä kulkenut mukana agilitytreeneissä joka toinen viikko ja silloin tällöin, mutta sille ei koskaan oltu tehty kunnollisen harratuskoiran pohjatöitä eikä sitä agilityäkään oltu kuin huvikseen harrasteltu. Saatu on siis mitä on tehty - sitä sun tätä.  Onneksi tässä jossain kohtaa kesää sillä on mennyt sen aivoissa jokin kytkentä oikein ja siitä on tullut melkein vakavamielinen harrastuskoira. Se siis on vihdoin alkanut tehdä töitä (aina sille päälle sattuessaan). Välillä se toki ihailee myös yleisöään matkan varrella. 

Tällä hetkellä Lily treenaa agilityä kerran-kaksi viikossa. Lisäksi se käy satunnaisesti mukana rallytreeneissä. Uudelle treeniryhmälle kuvailin koirieni tasoa "RTK3, RTK1 ja tynnyrissä kasvanut", joten rallytouhuissa huvitetaan enemmän itseämme (ja katsojia). Lily on sen verran touhukas tyyppi, että se kaipaakin (yksinkertaisille) aivoillensa enemmän jumppaa kuin muut koiramme. Hyvä siis, että sille riittää tekemistä. 

(Eikä Lily oikeasti niin tyhmä ole, kuin uhataan. Se nyt on muuten vaan välillä vähän hölmö & huonosti koulutettu. Ja ulvoo nuotin vierestä. Eikä muuten ole niin corginkuvatuskaan kuin olin ajatellut. Lily kävi pitkästä aikaa näyttelyssä ollen erinomainen SA:n kanssa!)

Älykäs eläin?

Aktiivikoirana Lilyn kesäsuosikkeja lienee hetket treeneissä jääkiekkokaukalolla sekä se, kun saa juosta hepulihepulihepuli-juoksua nurmikolla. Lisäksi se tykkää kieriä nurmikolla. Kierimiselämystä tehostaa se, jos tarjolla esimerkiksi kuollut ötökkä tai ällö mätä kasvinosa. Kävi Lily myös piknikillä pentunsa Misan kanssa, mutta vähän pettyi, kun jäi paitsi paremmista tarjoiluista. Tapansa mukasesti se kuitenkin ulvoi ohikulkijoille uniikilla, epävireisellä nuotillaan!

Misa 6kk!

Misa täytti viime sunnuntaina 6kk, joten sen kunniaksi tuli tietenkin ottaa valokuvia.  Tämä sutjakka pikkunakki on aloittanut agilityn pohjatöiden harjoittelemisen ja voi pojat, kyllä siinä intoa riittää! 

RaMisa

Misa (LALALAND THE LAST WISH) 14 viikkoa 

Misasta ei oltu otettu valokuvia pitkään aikaan (vauvapennun kanssa jo viikossakin tapahtuu aikamoisia muutoksia), joten otettiin Rami & emäntä kuvausapulaisiksi ja suunnattiin paikalliseen puistoon. Puisto, jossa on kaikenlaista huisketta ja vilskettä ihmisineen ei ole helpoin ympäristö saada pikkupentua seisomaan paikallaan. Ja sitten, kun se olisikin seisonut, tuli joku semmoinen outo valoilmiö (olen kuullut jonkun sanovan auringoksi), mikä pisti kuvien valotuksen mullin mallin. Onnistuttiin me edes jollain tasolla -kaikki jalat on sentään maassa!

Valokuvaamista tärkeämpikin tavoite tapaamisella oli: Rami ja Misa pääsivät taas leikkimään keskenään. Kamerakin ikuisti joitakin leikkikuvia, mutta ne odottavat läpikäymistä. Ramikin pyörähti kameran edessä, kun otettiin arkistoon kolmivuotiskuvat.

Ihan just kolmivuotias Rami (LALALAND TWISTED FIRESTARTER)

Lalaland The Last Wish

Pennusta otettiin jo muutama päivä sitten "melkein kahdeksaviikkoiskuvat". Kuvat jäivät vähän pyörimään editointiin, kun haasteeksi tuli saada valoilmiöistä eri väriseksi sävyttynyt valkoinen tausta edes suunnilleen saman sävyiseksi.

Pentunen muutti eilen sijoituskotiin ja tulevaisuudessa (ainakin toivottavasti) tottelee nimeä Misa. 

Rekisterinimen kanssa oli taas hieman pohtimista. Edellinen pentue oli nimetty pelin tehtävien mukaan ja nytkin se olisi houkutellut. Valitettavasti Red Dead Onlinen tehtävät eivät ihan inspiroineet (vaikka olisihan Caravan Escort tai Banks Don't Rob Themselves olleet ihan erikoisia nimiä). 

Osa oli sitä mieltä, että ystävänpäivänä syntyneelle olisi pitänyt saada romanttisempi nimi, mutta pemuja, joiden nimessä on "Love" on rekisteröity 288. 

Päädyttiin jatkamaan siis Witcher-teemalla, tällä kertaa kirjojen puolella joten hänestä tuli 

Lalaland The Last Wish

Seitsemän viikkoa

Poopiainen on seitsemän viikkoa vanha! Ja vauhdikas! Ilman avustajaa kuvista tuli mitä tuli ja seisotuskuvasta voidaan vain haaveilla.

Onneksi pikku kulinaristista ehditään ottaa vielä yhdet kuvat ennen kuin sen on aika lentää pesästä. Kova kiire tällä tyypillä jo olisikin maailmaa valloittamaan.

 

"Mä haistan, että sulla on lisää juustoa."

Kuusi viikkoa

Ainokainen, jota kutsutaan myös poopiaiseksi täytti tänään kuusi viikkoa. Oli aika siirtyä poseeraamaan trimmauspöydälle ja ottaa ensimmäinen seisotuskuva. Tähän projektiin tarvittiin jo apukäsiä (kiitos taas Johannalle). Oli "hieman" haasteellista saada pentunen pysymään paikallaan, mutta pitämällä outoja ääniä ja juustolla lahjomalla tehtävä saatiin suoritettua. Juusto maistuikin pennulle niin hyvin, että äsken se vaati juustoa leipäni päältä. Liekö tälle pikku diivalle mieleinen herkku olisikin juustotarjotin?  

"Mikä ihmeen ääni toi nyt oli?"

Viikon aikana vauhti on vain kasvanut. On käyty ostoksilla ja touhuttu kaikenlaista. Sormien lisäksi nyt myös nilkat ovat pienten naskalihampaiden armoilla, sillä tämä tyyppi kyllä kiitää perään!

"Saankohan enää ikinä lisää juustoa?"

Visusti viis viikkoo

Pentunen on tänään viisi viikkoa vanha. Kuvissa se näyttää ehkä vaisulta surusilmäiseltä pehmolelulta - mitä se ei ole. Kuvien ottamisen lomassakin leikittiin ja sormeni saivat tuta pikku naskaleista (ovat muuten terävät). Kuvissa se lähinnä mulkoilee minua, että mitäs ihmeen ääniä tuo tuossa pitää. 

Tämä tyyppi on emoonsa tullut, ei pidä yhtään siitä, että varpaat kastuu. Sitähän ei tällä säällä voi oikein välttää. Lisäksi se on tähän asti totaalikieltäytynyt maistelemasta kasviksia. Äsken se sai pedikseen vanhan tekotaljan, josta se pitää oikein kovasti. Aikamoinen hemmoteltu pikku hienohelma!

Neljä viikkoa vol 2

En osannut arvioida, olisiko vaalea vai tumma tausta parempi, joten viikkokuvia tuli nyt tuplat. Ketään tuskin haittaa, sillä tätä söpöläistä on ilo katsella!

Neljä viikkoa

"Mikä ihmeen ääni toi [kameran räpsähdys] oli?"

Pentunen on alkanut kiinnittää enemmän huomiota ympäristön ääniin ja ihmettelee niitä välillä. Aina hereillä ollessaan sillä on kauhea halu päästä tutkimaan maailmaa pois aitauksesta. Välillä tosin kesken matkan unohtuu, miten aitauksen kynnyksen yli mennään, mutta sitten taas sisuunnutaan ja matka jatkuu.  

Hetki ennen, kuin kamera sai tuta naskalihampaista

Kolme viikkoa!

Ainokainen on tänään kolme viikkoa vanha. Se alkaa jo näyttää jonkin sortin mamsterin sijaan koiralta. Se on muuttanut pentulaatikosta isompaan asumukseen. Unien ja syömisen lomassa se jo hieman seikkailee ja tutustuu ympäristöön.

Kaksiviikkoinen

Lilyn ainokainen on tänään kaksi viikkoa vanha. Se on kasvanut reippaasti ja voinut hyvin - se on ollut erittäin tyytyväinen pentu. Sen silmät alkavat olla jo hieman raollaan.

 Kuvaaminen oli taas varsinsinen haaste, kun pieni pörröpallo koittaa mönkiä joka suuntaan. Kuvissa ei olekaan rekvisiittaa vain kaunistukseksi - niillä saadaan vähän hallittua pikkuötökän liikkeitä. Onneksi tämä tyyppi on aika rauhallinen ja lopulta päättikin vain pötkötellä hetken ja ottaa nokkaunet laatikossa. Katsokaa nyt tuota pilkullista pientä nenää! 

XL-poopiainen

Jotta päivitykset eivät olisi pelkkiä kuolinilmoituksia esitettelen teille ainokaiseksi jääneen kolmannen narttupennun. Sitä on kutsuttu muun muassa supermarsuksi ja XL-poopiaiseksi koska se oli muita selvästi suurempi ja vahvempi. Se painaa nyt yli 700g. Se on ollut kuten pikkupentujen pitäisikin olla: helppo. Se nukkuu, syö ja kasvaa eikä turhasta valittele. 

 

R.I.P Lilyn narttupentu

Toinenkin huonosti voinut pentu menetettiin. Eilen illalla se yritti kerran imeä, mutta ei viihtynyt nisällä kauaa. Jatkoin sen lisäruokintaa, mutta sen vointi heikkeni. Klinikalla se jo hengitti huonosti ja valitti. Ainoaksi järkeväksi päätökseksi todettiin eutanasia. Eläinlääkäri totesi, että pennulla on väärän mallinen rintakehä, liian matala. Epäili sitä syyksi pennun hiipumisen. 

Päässä on pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia. Kun on valvonut pari vuorokautta nukkuen vain vajaan parin tunnin pätkiä, on tuskin parhaimmillaan. Sitä miettii, että olisiko lattarintainen pentu voitu pelastaa esimerkiksi tukisiteellä. Että urospentukin oli itse asiassa aika saman mallinen. Mitäjosmitäjos? Miksennähnyttätäheti? Mitäolisinvoinuttehdäparemmin? Toisaalta, periaatteeni on, että elinvoimaisuutta tulee varjella, antaa luonnon tehdä tehtävänsä ja turhaa kärsimystä on vältettävä. Eivätkä pennut siltikään olisi välttämättä pelastuneet. 

Kieltämättä olo oli  ja on hieman epätoivoinen; Miksi taas epäonnistuu. Miettii, että taasko ollaan umpikujassa ja uskaltaako yrittää uudelleen. Ja ylipäänsä, miksi tätä edes (yrittää) tehdä. Sitten muistaa sen, miksi kasvatan: tahdon tarjota ihmisille yhtä upeita koiraystäviä, kuin mitä minä olen itse saanut elämääni. Kun kasvatinomistajani otti tatuoinnin koirastaan, mietin, että olen saavuttanut sitä jotain: olen onnistunut antamaan jollekulle niin merkityksellisen olennon, että hän tahtoo kantaa sitä ikuisesti ihollaan. 

Elämä jatkuu ainokaisen kanssa. Pentueen teettämiseen liittyy aina toiveita ja unelmia pelkojen lisäksi. Vaikka nyt ilmassa on lähinnä epätoivoa ja surua, on ainokaisen puolesta myös toivoa. Se on koko ajan ollut vahva ja hyvinvoiva. Emo Lily voi hyvin. 

Ja toisaalta, kuolema on aina armollinen. 

Hyvästi, pikkuiseni.