Misasta ei oltu otettu valokuvia pitkään aikaan (vauvapennun kanssa jo viikossakin tapahtuu aikamoisia muutoksia), joten otettiin Rami & emäntä kuvausapulaisiksi ja suunnattiin paikalliseen puistoon. Puisto, jossa on kaikenlaista huisketta ja vilskettä ihmisineen ei ole helpoin ympäristö saada pikkupentua seisomaan paikallaan. Ja sitten, kun se olisikin seisonut, tuli joku semmoinen outo valoilmiö (olen kuullut jonkun sanovan auringoksi), mikä pisti kuvien valotuksen mullin mallin. Onnistuttiin me edes jollain tasolla -kaikki jalat on sentään maassa!
Valokuvaamista tärkeämpikin tavoite tapaamisella oli: Rami ja Misa pääsivät taas leikkimään keskenään. Kamerakin ikuisti joitakin leikkikuvia, mutta ne odottavat läpikäymistä. Ramikin pyörähti kameran edessä, kun otettiin arkistoon kolmivuotiskuvat.
Ihan just kolmivuotias Rami (LALALAND TWISTED FIRESTARTER)