25.9.2021
Herra Bruno!
21.8.2021
Kesämuistot
Eevi komentamassa |
11.6.2021
Tanpopo
"Joo, ne on auringonkukkia... Eiku!"
8.6.2021
Noiturilapset 2v
Lily, Rami ja Muikku täyttivät juuri kaksi vuotta. Samassa naapurustossa asuvan Ramin kanssa käytiinkin ottamassa siis parivuotisten edustus- ja kaverikuvat.
29.3.2021
Millainen on Lily?
Nyt kun Lilylle on pentusuunnitelmia (joista lisätietoa hieman myöhemmin tulossa), silmätulosten ollessa OK, ajattelin, että olisi hyvä kertoa siitä hieman lisää.
Tämä pikkukettu on varsin hurmaava. Se on varsin persoonallinen tapaus - tervehtii ystäviään emältään perityllä ulvonnalla, mikä ei millään pysy nuotissa.
Luonteeltaan Lily on herkästi innostuva, muille koirille alistuva ja aina hyväntuulinen. Se on hieman pehmeä, muttei liian. Se on saanut kasvaa varsinaisena villikkona muihin verrattuna - kyllä sillä suunnilleen käytöstavat on, mutta agilityharrastuksessa on menty täysin koiran ilo edellä. Lily on sopivasti "yksinkertainen" esimerkiksi Eevin verrattuna, enemmän vain hupsu ja vielä vilkas havainnoidakseen ihan kaikkea.
Rakenteeltaan Lily on kepeän sporttinen. Sillä voisi olla hieman vahvempi luusto suhteessa korkeuteensa, mutta ei sen ulkonäköä hävetä tarvitse. Lily on käynyt kerran näyttelyssä junioriluokassa, jolloin sen tulokset eivät olleet kehuttavat. Nyt se on onneksi aikuistunut lisää ja saanut runkoonsa täyteläisyyttä. Lilyllä kun ei ole turkkiakaan yhtään ylimääräistä, jolloin se näyttää muihin verrattuna erityisen pitkäkoipiselta. Valitettavasti pandemiatilanteen takia uusia näyttelytuloksia ei vielä saada.
Lily harrastaa agilityä joka toinen viikko. Muita sen suosikkiasioita on sen omaksi ottamansa paikka eteisen penkin päällä, jossa sillä on pörröinen peti, painileikit veljensä Ramin kanssa sekä puruluut. Lily on myös aikamoinen kylkeenliimautuja, joka nauttii läheisyydestä.
15.3.2021
B0$$
"Ilme tarkkaavainen ja älykäs".
Eevi on saanut jo aikoja sitten lisänimen B0$$. Se on yksinvaltias, ja sitten kun se tahtoo leikkiä, sen kanssa saavat alamaiset leikkiä. Eevin säännöillä. Ja Lily, kilttinä alamaisena leikkiikin.
28.2.2021
Lily 20kk
17.2.2021
Kiinnostunut omasta corgista? Tästä on hyvä aloittaa!
Oletko suunnitellut welsh corgin hankintaa? Onko sopiva pentue jo kiikarissa ja olet tuleva corgin omistaja? Kuuluuko...
Julkaissut Suomen Welsh Corgi Seura ry - Finska Welsh Corgi Sällskapet rf Sunnuntaina 14. helmikuuta 2021