26.12.2019

Tapaninpäivän tassutus

Lily

Joulunaika vietettiin maaseudulla, ja aikaa vietettiin metsässä lenkkeillen ja ulkoillen.  Mukana lenkillä tänään oli myös Hilla.

Yllätyshyökkäys! Takana vasemmalla Isla ja Eevi, edessä Hilla ja Maya. Oikealla Lily
Eevi

Meidän koko rytmiryhmä on jo palannut joulunvietosta kaupunkiin. Välipäivät taidetaan viettää ihan vain kotosalla, joten jos meistä ei ennen ensi viikkoa kuulu,
Lalalandin väki toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta 2020!
Pitäkäähän karvakorvanne turvassa uudenvuodenaaton rakettien räiskeessä.



24.12.2019

Lalalandin joulukuvat 2019


Hyvää ja rauhallista joulua 2019 toivottaa Lalalandin väki!


21.12.2019

Messari 2019

Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa oman koiran, ja vieläpä oman kasvatin kanssa Koiramessujen näyttelyihin. 6kk vanha Lily osallistui molempina päivinä pentunäyttelyihin.

Pentuja oli ilmoitettu aikamoinen määrä (16/15) ja vähän yllätyksenä molempina päivinä tuloksena oli luokkavoitto, paras narttupentu 2 KP:n kanssa, sekä kauniit arvostelut. Erityisen ylpeä olen kuitenkin siitä, kuinka reipas matkustaja Lily on. Ensimmäistä kertaa yksin reissussa, julkisissa, näyttelyssä ja isossa kauppakeskuksessa. Missään Lill ei paineistunut yhtään ja käyttäytyi hyvin. Sunnuntaina kävimme kiertelemässä Mall of Triplassa ja lounasta syödessämme Lily otti päiväunet ihmisvilinän keskellä.



Helsinki Puppy show 2019, tuomari Hannele Jokisilta, PPEN1 KP
"Erinomaisen tyyppinen sievä narttu. Hyvä pään malli. Tasapainoisesti rakentunut, kokoon sopiva luusto. Ikään sopiva runko. Kaunis karva. Reipas luonne. Liikkuu hyvin oikealla asenteella."

Voittaja Puppy show 2019, tuomari Rune Fagerström, PPEN1 KP
"6kk. Hyvin tasapainoinen kokonaisuus, joka voisi olla aavistuksen vahvempi luustoltaan. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Kaunis hyvänmallinen pää, tummat hyvät silmät. Hyvät korvat. Kaula liittyy hyvin lapoihin. Hyvä eturinta. Hyvä olkavarren pituus. Erinomainen runko. Sopivat takakulmaukset. Hyvä karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."


26.11.2019

Isla RTK1!



Lauantaina pyörähdettiin Koirakeskus Haukkuvaarassa corgien rally-tokon rotumestaruuskisoissa. Paikalle saavuttuani vilkaisin ratapiirrosta, ja tajusin, että eihän me olla edes tutustuttu uusiin kyltteihin. Pätevä Isla kuitenkin oli sen verran osaava, että sille upouudet liikkeet sujuivat ihan lonkalta, ja tulokseksi tuli ALOHYV97p. 18 sekuntia toiseksi sijoittunutta koirakkoa nopeampana sijoituttiin yllättäen koko alokasluokan ensimmäisiksi, ja corgien kisastakin saatiin kotiinviemiseksi hieno ruusuke. 

Meillä ei olla treenattu rallya yhdenkään koiran kanssa kunnolla aikoihin, joten päätin ryhdistäytyä, ja kysellä ensi kaudeksi viikkoryhmäpaikkaa. Josko taas aktivoiduttaisiin tämän kivan lajin saralla!


20.11.2019

Reilu 5kk


Lilyn ja Ramin (huonolaatuiset) kuvat parin viikon takaa. Uusia kuviakin on otettu, jouluteemalla. Niitä kuitenkin vasta lähempänä joulua.


Isla kävi JKL KV:ssa pyörähtämässä, tuloksena EH. Ei ihan lähde Islan näyttelyt valioluokassa toivottuun suuntaan 😹



30.10.2019

Melkein 5kk!



Witcher-pennut täyttävät kohta jo 5kk. Päivät alkavat pimentyä jo niin aikaisin, että piti siirtyä kuvaamaan sisätiloihin. Yllättävän hyviä kuvia saatiinkin, vaikka mitään kunnollisia lisävaloja ei ollut käytössä.


Lilynkin korva alkaa toipua "traagisesta" jääkaappitapaturmasta - Lilleroon korvanlehti jäi jenkkikaapin oven väliin. Ehkä corgimaisin tapaturma. Eikä traumojakaan jäänyt kuin minulle. 


Tällä hetkellä tuntuu, että pennut kasvavat pääosin pituutta. Hampaita irtoilee urakalla, viime viikolla Lilyltä lähti kuusi hammasta. Kutisevat hampaat ovat aiheuttaneet myös hieman uutta intoa napostella rottinkista lelukoria lelujen sijaan. Ehkä ne aivotkin ja järki kasvaa mukana, vaikka vähän viiveellä. 


12.10.2019

Vaahteranlehdet tuplana


Kuten jo aiemmin lupailin, otettiin sisaruksistakin kuvia vaahteranlehdissä. Vauhtihan vain tuplaantui. Turha luulokaan, että kahdesta villieläimestä saisi kuvia molempien kuonot kohti kameraa. Mutta pennuilla oli hauskaa.


Lily alkaa huolestuttavasti muistuttaa emoaan Mayaa kielensä ja ilmeidensä kanssa. Blogia kauemmin seuraanneet ovat varmasti joskus huomanneet Mayan "erinomaiset" poseeraustaidot.


7. Päivä pentuset täyttivät 4kk. Sopivasti kosteissa lehdissä marinoidut hieman kuolaiset ja väsähtäneet kaverit suostuivat onneksi vielä poseeraamaan. 


11.10.2019

Taas eksyttiin...


Alkaa olla näköjään jo jokavuotinen perinne, että kesken syksyisen metsälenkin päätetäänkin kiivetä vuorelle. Viime viikonloppuna taas "eksyttiin". Kuten viime vuonnakin, otettiin koko porukasta vuoren päällä kuva.



Toisin kuin viime vuoden kuva (yllä), tämän vuoden kuva ei ehkä ole aivan kalenterimateriaalia. Viime vuoden kuvahan oli Corgiseuran kalenterin kansikuvana. Viime vuoden kuvaan verrattuna porukkakin lisii ja Mayalla oli triplamäärä karvaa.


 
Koirat kuitenkin taas nauttivat täysin rinnoin seikkailuista, eikä lyhyilläkään tassuilla jää jälkeen edes risukossa. Pieni Lilykin alkaa olla aika taitava metsässä kulkija.